TÄNÄÄN KOTONA

tanaan-kotona01TÄNÄÄN KOTONA – huomenna maailmalla
kirjoittaja: Pirkko Koskenkylä
kustantaja: Airut Kustannus Oy
kovakantinen, sidottu, kansipaperilla
344 sivua,
ISBN 978-952-67703-6-9,
kirjastoluokka 99.1
kuvitettu mustavalkoisin ja värikuvin
suomenkielinen, vuosi 2017

TÄNÄÄN KOTONA – huomenna maailmalla on yhdeksäs kirjani. Se on suuriin ikäluokkiin syntyneen, äidistään traagisesti orvoksi jääneen maalaistytön monivaiheinen elämäntarina.

Koska tein varsinaisen työurani MTV:ssä vuosina 1972-1992, on selvää, että tuo, minun mielestäni television kulta-aika, saa huomattavan osan kirjassani. Pitkäaikaisin toimittamistani ja juontamistani ohjelmista oli TÄNÄÄN KOTONA, perheohjelmatoimituksen lippulaiva. Sitä rakastettiin ja haukuttiin, mutta se oli suosittu koko pitkän historiansa ajan. Sain olla mukana myös yhtiön ”uutisjahdissa”, ja maailmalle minut vei työn puitteissa mm. matkaohjelma-sarja LOMA-TV. Pian sen jälkeen avara maailma nielaisi minut kokonaan.

MTV:n entinen ohjelmajohtaja (silloinen ohjelmapäällikköni) Tauno Äijälä arvioi TÄNÄÄN KOTONA – huomenna maailmalla käsikirjoituksen näin: Hengästyttävä ja rehellinen kurkistus maailmaan, joka on ollut täynnä iloa ja surua, mittavia uusia haasteita ja monipuolista luovuutta. Kaiken takana vahva tahto – minä osaan. Tämä on tarina, joka alkaa Vihdistä ja kulkee talouskoulun ja Maikkarin kautta maailman merille ja päättyy Ranskaan kirjailijan ja taidemaalarin kammioon.

Kirja ilmestyy elokuun alussa kauppoihin.